![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
Entry tags:
"It's the feeling I get when I look to the west..."
Syksy alkaa oikeasti tuntua vähitellen (yes, I'm writing in Finnish. Suffer, you mortals, bwahaha!).
Puissa on yhä vihreät lehdet, eikä se muutenkaan vielä varsinaisesti näy, mutta sen tuntee, muustakin kuin tuulesta. Se ei minua haittaa, ei lainkaan. Rakastan tätä vuodenaikaa, ainakin silloin kun päivät eivät ole harmaita, vaan kirpeitä ja aurinkoisia.
Kävin pitkästä aikaa Cosmicissa. Istuin toisessa niistä pienistä pyöreistä pöydistä, join Indian Spice -teetä (jota takuulla ostan omaan kotiini sitten joskus kenties melko piankin) ja luin vanhaa Nemiä. Oli kyllä pikkuisen ulkopuolinen olo.
Minulla on myös oudon sosiaalinen ja seurankipeä olo. Tekisi mieli lähteä jonkun kanssa kaakaolle tai baariin tai tanssimaan tai jotain. Mutta tietysti se on niin, että kerrankin kun minä olisin sosiaalisella tuulella, muut haluavat syystä tai toisesta möllöttää omissa oloissaan. *huoh*
Se Taivaan Saaret -nuotioilta olisi myös hirveän kiva saada järjestettyä, mutta siitä huolimatta, että aika moni tuntuu asiasta innostuneelta, pelkään että se kaatuu johonkin käytännön vastoinkäymiseen, todennäköisimmin ajankohdan epäsopivuuteen kaikille. Figures.
Miksei sitä vaan voisi viettää koko loppuelämäänsä hilpeässä larppaajakommuunissa jossain korven keskellä? Hiiteen todellisuus, tylsät, ahdasmieliset ihmiset, tosi-tv ja byrokratia. Pimitontut ja ilmamerirosvot ainakin olisivat mielenkiintoisempia ongelmia.
Täytyy myös myöntää, että olen ehkä pikkuisen kateellinen Lehdenlaululle. Hän on rakastunut ja onnellinen kaikesta huolimatta. Minä en ole kumpaakaan. En varmaan edes osaisi olla.
Tragi kyllä yritti väittää minulle, että olen rakastunut. Hitot olen.
En itsekään kieltämättä tiedä, mistä siinä oikein on kyse, mutta rakkautta se ei ainakaan ole. Jos olisin vielä nuori ja naiivi (enkö sitten muka ole?), voisin ehkä pitää sitä jollain lailla romanttisena, mutta kolme viimeistä vuotta on opettanut minulle, että yhteyksiä on monenlaisia.
Hitto vie, en minä siihen Holopaiseenkaan ole rakastunut vaikka luenkin sitä kuin avointa kirjaa ja vaistoan sen mielialoja.
Tottakai se silti hämmentää minua, niinkuin tämäkin. Minua hämmentää aina kun jotain kummallista tapahtuu elämässäni enkä tiedä mistä on kyse. Ehkä siihen pitäisi vähitellen alkaa tottua, ja hyväksyä, että en tule saamaan niitä vastauksia ainakaan kovin pian.
Ja vaikka hän tuntisikin samalla tavalla kuin minä, tuskin hänkään osaisi vastata jos marssisin hänen luokseen kysymään mistä hitosta tässä hommassa oikein on kyse.
Eikä kaikkia asioita kuvaamaan kai edes ole sanoja. Tämä lienee yksi niistä.
Äh. Maailma on taas tarpeettoman monimutkainen paikka.
Tai ei se olisi elleivät ihmiset tekisi siitä sellaista...
No jaa. Ehkä menen vain nukkumaan ja sitten huomenna kadun mitä taas on tullut sepusteltua tänne.
Puissa on yhä vihreät lehdet, eikä se muutenkaan vielä varsinaisesti näy, mutta sen tuntee, muustakin kuin tuulesta. Se ei minua haittaa, ei lainkaan. Rakastan tätä vuodenaikaa, ainakin silloin kun päivät eivät ole harmaita, vaan kirpeitä ja aurinkoisia.
Kävin pitkästä aikaa Cosmicissa. Istuin toisessa niistä pienistä pyöreistä pöydistä, join Indian Spice -teetä (jota takuulla ostan omaan kotiini sitten joskus kenties melko piankin) ja luin vanhaa Nemiä. Oli kyllä pikkuisen ulkopuolinen olo.
Minulla on myös oudon sosiaalinen ja seurankipeä olo. Tekisi mieli lähteä jonkun kanssa kaakaolle tai baariin tai tanssimaan tai jotain. Mutta tietysti se on niin, että kerrankin kun minä olisin sosiaalisella tuulella, muut haluavat syystä tai toisesta möllöttää omissa oloissaan. *huoh*
Se Taivaan Saaret -nuotioilta olisi myös hirveän kiva saada järjestettyä, mutta siitä huolimatta, että aika moni tuntuu asiasta innostuneelta, pelkään että se kaatuu johonkin käytännön vastoinkäymiseen, todennäköisimmin ajankohdan epäsopivuuteen kaikille. Figures.
Miksei sitä vaan voisi viettää koko loppuelämäänsä hilpeässä larppaajakommuunissa jossain korven keskellä? Hiiteen todellisuus, tylsät, ahdasmieliset ihmiset, tosi-tv ja byrokratia. Pimitontut ja ilmamerirosvot ainakin olisivat mielenkiintoisempia ongelmia.
Täytyy myös myöntää, että olen ehkä pikkuisen kateellinen Lehdenlaululle. Hän on rakastunut ja onnellinen kaikesta huolimatta. Minä en ole kumpaakaan. En varmaan edes osaisi olla.
Tragi kyllä yritti väittää minulle, että olen rakastunut. Hitot olen.
En itsekään kieltämättä tiedä, mistä siinä oikein on kyse, mutta rakkautta se ei ainakaan ole. Jos olisin vielä nuori ja naiivi (enkö sitten muka ole?), voisin ehkä pitää sitä jollain lailla romanttisena, mutta kolme viimeistä vuotta on opettanut minulle, että yhteyksiä on monenlaisia.
Hitto vie, en minä siihen Holopaiseenkaan ole rakastunut vaikka luenkin sitä kuin avointa kirjaa ja vaistoan sen mielialoja.
Tottakai se silti hämmentää minua, niinkuin tämäkin. Minua hämmentää aina kun jotain kummallista tapahtuu elämässäni enkä tiedä mistä on kyse. Ehkä siihen pitäisi vähitellen alkaa tottua, ja hyväksyä, että en tule saamaan niitä vastauksia ainakaan kovin pian.
Ja vaikka hän tuntisikin samalla tavalla kuin minä, tuskin hänkään osaisi vastata jos marssisin hänen luokseen kysymään mistä hitosta tässä hommassa oikein on kyse.
Eikä kaikkia asioita kuvaamaan kai edes ole sanoja. Tämä lienee yksi niistä.
Äh. Maailma on taas tarpeettoman monimutkainen paikka.
Tai ei se olisi elleivät ihmiset tekisi siitä sellaista...
No jaa. Ehkä menen vain nukkumaan ja sitten huomenna kadun mitä taas on tullut sepusteltua tänne.