Sometimes You Can't Make It On Your Own

Olen huolissani ystävistäni, sekä nykyisin minulle läheisimmistä että niistä, jotka olen tuntenut iät ja ajat. Koen heidät laumakseni ja minusta tuntuu aina todella pahalta kun joku sen jäsenistä voi huonosti.
Nyt minusta tuntuu siltä, että moni heistä voi huonosti.

Haluaisin auttaa, mutta en tiedä mitä voisin tehdä. Varsinkin kun he eivät puhu.
Voisin toki yrittää enemmänkin, mutta siinä taas törmätään siihen iänikuiseen tiilimuuriin: lusmuuteeni.
Olen niin helvetin saamaton pelkuri, joka ei koskaan osaa tehdä mitään älykästä mitä tulee ihmissuhteisiin tai ylipäätään ihmisten kanssa toimimiseen.
Arkailen kaikkia ja kaikkea kunnes kaikki vain menee ohitseni ja huomaan jääneeni yksin, vailla opiskelu- tai työpaikkaa ja asuntoa.
Positiiviset tulevaisuudennäkymät.

Mutta niin.
Olin eilen viettämässä Lauran 18-vuotissynttäreitä ja oli itse asiassa mukavaa nähdä taas vanhoja yläasteaikaisia kavereita, Juttaa ja Niinaa ja J-P:kin oli siellä.
Tuntuu vain aika kurjalta se, että olen etääntynyt Laurasta aika paljon.
Mutta sellaista se on, tämä on se paskamainen vaihe elämässä kun ihmiset alkavat aikuistua ja pariutua vakituisesti ja pitää vähemmän yhteyttä vanhoihin kavereihinsa.

----------------------------------------

( Stuck )