Rouva Turunen-Cabuli sitten ilmaisi kantansa julkisesti oikein kyynelten kera. Hmm.
Kyllähän minä häntä toisaalta ymmärrän, en minäkään olisi kestänyt olla tien päällä moisen kännäävän apinalauman kanssa ilman jonkinlaista henkistä tukea, mutta... Pysyn kannassani.
Pysyn poikien tukena sataprosenttisesti enkä varsinaisesti syytä Tarjaakaan, mutta Marceloa pidän edelleen epäilyttävänä hiipparina jolla ei takuulla ole puhtaita jauhoja pussissaan. Ja ei, tällä ei ole mitään tekemistä hänen eteläamerikkalaisuutensa kanssa.
Tyypistä vain lähtee negatiivisia viboja, niin sanoakseni...
Ja voi helevetinperkeleentuhannenpikimustaapikkupirua että voi ottaa päähän se, että en sitten mennyt sinne Kotiteollisuuden keikalle viime perjantaina vaikka äiti tarjoutui maksamaan lipunkin. Gaah.
Jo KT:n Turun keikan missaaminen jo kolmatta kertaa peräkkäin harmittaa, mutta helvetti:
Niillä oli Tuomas koskettimissa!
Tuo oli kuitenkin suurinpiirtein viimeinen tilaisuuteni ikinä nähdä hänet soittamassa jollain pienellä klubilla. Wääh.
Onneksi kanssaturkulaiseni sentään ymmärsivät osoittaa hänelle tukensa ja kannustuksensa ulvomalla hänen nimeään pitkän aikaa Hynysen kutsuttua hänet lavalle.
"Älkää ampuko pianistia."... Hauska mies tuo Jouni-setä. :D
Toivottavasti Tuomas nyt ainakin tajusi, että kaikki eivät suinkaan halua tappaa häntä sen vuoksi, mitä hän teki. *hymähtää*
Heh...
Minunko elämäni muka pyörisi Nightwishin ympärillä? :p
Viimeiset kolme viikkoa olen käytännössä asunut NW-foorumilla ja tänäkin yönä olen lähinnä yrittänyt ahkerasti kohentaa pahamaineisen Tuomasholics-ketjun tasoa näyttämällä esimerkkiä, että Tuomas-fani voi olla myös ilman, että joka viestin sisältö on suurinpiirtein: "OMGG!!! Tuomas is soooo HOTTTT!!!!11 [triljoona erilaista hymiötä]", ja että hänestä voi keskustella myös älykkäästi. :p
Oh, I need to get a life...
No, olin minä tuossa keskiviikkoiltana harrastamassa sosiaalista elämää internetin ihmemaan ulkopuolellakin.
Nimittäin
merlyneth ja minä lähdimme "kuokkimaan" TYRMY:n vuotuisiin vampyyribileisiin yhdessä varsin humalaisen ja hihittävän Armandin a.k.a
iloinenaurinko:n kanssa.
Oli aika mukavaa, pääsi tanssimaan kunnon synkistelykonemusiikin sun muun asiaankuuluvan tahtiin ja olin aika ylpeä "psykoottinen koulutyttövampyyri" -lookistani, joidenkin asut kun siellä olivat aika mielikuvituksettomia jos näin saa sanoa. Paitsi se Nosferatu! :D
Tosin minua tuli taas kerran iskemään joku yli-ikäinen känniurpo, joka vaikutti täysin väärään tilaisuuteen eksyneeltä.
Hupaisaa taas oli se, että ojennettuani ah-niin-eeppisen Nightwish-reppuni narikkapojalle päädyin taas kerran keskustelemaan aiheesta "Kenestä seuraava laulaja Nightwishiin?", josta todennäköisesti saan keskustella kaikkien tapaamieni ihmisten kanssa ainakin seuraavat puoli vuotta... Oh well.
Voisi kyllä harkita TYRMYyn liittymistä, ainakin heti kun keksin jostain sen tulonlähteen ja pystyn hyvällä omatunnolla maksamaan sen viiden euron jäsenmaksun.
Ai niin, ja se paikka oli aivan täydellinen jonkun klubilarpin järjestämiseen. Tuomiopäivän voisi pelata siellä jahka kun saamme sen joskus valmiiksi kaikkien näiden Taivaan Saaret -projektien jälkeen. I just can't wait. *grin*
Nojoo, voisi yrittää mennä nukkumaan tästä.

![[livejournal.com profile]](https://www.dreamwidth.org/img/external/lj-userinfo.gif)