![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
darnaguenAhdistaa taas.
Ei tosin ihan yhtä paljon kuin ennen Hesan reissua.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö taisikin olla ensimäinen yö sitten keskiviikon ja torstain välisen kun tunsin olevani turvassa, vailla pelkotiloja ja musertavaa tunnetta rintakehässä.
Tosin ennen nukkumaanmenoa aloin taas täristä niin, että Timo joutui pitämään käsistäni kiinni.
Hänen mielestään ilmiö johtuu siitä, että ruumiini reagoi johonkin psykosomaattisesti. No jaa...
Lauantain pyörin ympäri Hesan keskustaa, yksin ja Veeran kanssa.
Asemanseudulla lauantai-illan viettäminen olikin jotain uutta.
Virnuilin itsekseni kun Jiri marssi parin metrin päästä ohi seuraajalaumansa kanssa ja istuskelin kuuntelemassa kun kaksi poikaa soitti Goo Goo Dollsia (ja muutakin, mutta se, että joku ylipäätään tietää Goo Goo Dollsista on aika huomionarvoista). Namen soittivat, ja Sliden ja Flat Topin. Ja Two Days In Februaryn ja Big Machinen. Mutta eivät Iristä, snif.
Jossain vaiheessa se muistutti pienimuotoista hippifestivaalia kun kaikenkirjavaa nuorisoa istui lattialla kahden Bob Dylania kitaralla soittavan pojan ympärillä. *hymyilee*
Onneksi siihen kuitenkin tupsahtivat Salla ja Poika, alkoi olla hieman orpo olo, ja kyllä ne Ella ja Timokin sitten lopulta tulivat.
Ilta meni sitten mukavasti, sain tilaisuuden tutustua paremmin Timoon, mikä oli kivaa.
Sunnuntaina lähdimme sitten Rastilaan kuljeksimaan, siellä oli kaunista ja vihreää.
Mikä varmaankin vain edesauttoi ahdistusta, joka syntyi kun lähdimme taas keskustaan.
Liikaa rakennuksia rakennettuina liian ahtaasti, liikaa ihmisiä, liian vähän tilaa ja vihreyttä. Brrh.
Keskustassa mentiin pakenemaan todellisuutta Coffee Houseen, minne ennen pitkää harhaili myös Karkki.
Tehtiin psykologisia analyyseja ja suunniteltiin keijujen huoneentunnuksia.
Oli jopa siinä määrin mukavaa, että paluu Turkuun tuntui taas melko kurjalta.
No jaa, ehkä selviän hengissä.
Ja yksi vielä juttu:
Älkää ihastuko minuun mikäli vain suinkin mahdollista. Olkaa kilttejä.
En haluaisi särkeä kenenkään sydäntä.
Olen pahoillani.
Ei tosin ihan yhtä paljon kuin ennen Hesan reissua.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö taisikin olla ensimäinen yö sitten keskiviikon ja torstain välisen kun tunsin olevani turvassa, vailla pelkotiloja ja musertavaa tunnetta rintakehässä.
Tosin ennen nukkumaanmenoa aloin taas täristä niin, että Timo joutui pitämään käsistäni kiinni.
Hänen mielestään ilmiö johtuu siitä, että ruumiini reagoi johonkin psykosomaattisesti. No jaa...
Lauantain pyörin ympäri Hesan keskustaa, yksin ja Veeran kanssa.
Asemanseudulla lauantai-illan viettäminen olikin jotain uutta.
Virnuilin itsekseni kun Jiri marssi parin metrin päästä ohi seuraajalaumansa kanssa ja istuskelin kuuntelemassa kun kaksi poikaa soitti Goo Goo Dollsia (ja muutakin, mutta se, että joku ylipäätään tietää Goo Goo Dollsista on aika huomionarvoista). Namen soittivat, ja Sliden ja Flat Topin. Ja Two Days In Februaryn ja Big Machinen. Mutta eivät Iristä, snif.
Jossain vaiheessa se muistutti pienimuotoista hippifestivaalia kun kaikenkirjavaa nuorisoa istui lattialla kahden Bob Dylania kitaralla soittavan pojan ympärillä. *hymyilee*
Onneksi siihen kuitenkin tupsahtivat Salla ja Poika, alkoi olla hieman orpo olo, ja kyllä ne Ella ja Timokin sitten lopulta tulivat.
Ilta meni sitten mukavasti, sain tilaisuuden tutustua paremmin Timoon, mikä oli kivaa.
Sunnuntaina lähdimme sitten Rastilaan kuljeksimaan, siellä oli kaunista ja vihreää.
Mikä varmaankin vain edesauttoi ahdistusta, joka syntyi kun lähdimme taas keskustaan.
Liikaa rakennuksia rakennettuina liian ahtaasti, liikaa ihmisiä, liian vähän tilaa ja vihreyttä. Brrh.
Keskustassa mentiin pakenemaan todellisuutta Coffee Houseen, minne ennen pitkää harhaili myös Karkki.
Tehtiin psykologisia analyyseja ja suunniteltiin keijujen huoneentunnuksia.
Oli jopa siinä määrin mukavaa, että paluu Turkuun tuntui taas melko kurjalta.
No jaa, ehkä selviän hengissä.
Ja yksi vielä juttu:
Älkää ihastuko minuun mikäli vain suinkin mahdollista. Olkaa kilttejä.
En haluaisi särkeä kenenkään sydäntä.
Olen pahoillani.
