![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
I Must Be Emo
30 January 2009 19:58 Human emotions. I don't want them. Please take them away.
...I thought I was over this crap.
Help?
...I thought I was over this crap.
Help?
Do forgive me if I sound a bit bitter right now, but...
Here's the deal:
Go ahead and fool around as much as you like, none of my business. We are not a couple and regardless of our relationship status you are not my property any more than I am yours.
But don't come to me feeling guilty about it, or fucking imply in any way that it is in any way my fault.
That alright? Good.
*takes a several deep, calming breaths*
Okay, feeling a bit better now.
Hell, sometimes I wish so much I had been born a wolf instead.
It is endlessly fascinating to me, to observe human behaviour, the endless peculiarities of human psyche.
But very often all that also feels very alien to me, all that ugly, messy and unnecessary bullshit that goes on every day. I'm certainly not saying that I'm never petty, jealous, immature or selfish; never whimsical or inconsiderate, that I've never done something just because I want to, regardless of how others may feel about it. It's only human.
But I try my very best not to, to be above such behaviour. I try to be honest, fair and objective in everything I do, to always try to understand, to avoid hurting others the best I can (even if I sometimes have to hurt them to do that).
Does that make me a freak of nature?
Because sometimes it feels like people see me that way. Which... Well, yes, I do understand on certain level. *chuckle*
I suppose I may often appear cold and unfeeling, with my prevalent lack of romantic and sexual feelings and all. It's just... on larger scale they're quite irrelevant, especially all the unnecessary fuss people make about them. Love is what matters most in the end, anyway. (And no, I don't see a contradiction there.)
Ah well. Maybe I am a deviant freak of nature with a manufacturing error, and should run off to the Andes to have a llama farm far away from any human habitation. I have never fit in to modern human society anyway.
Hm. When I started writing this I was feeling bitter. Now I'm just sad and emotionally exhausted.
And for what? Nothing much at all.
Guess it was just a trigger for yet another of my incoherent rants just waiting to break into surface...
Here's the deal:
Go ahead and fool around as much as you like, none of my business. We are not a couple and regardless of our relationship status you are not my property any more than I am yours.
But don't come to me feeling guilty about it, or fucking imply in any way that it is in any way my fault.
That alright? Good.
*takes a several deep, calming breaths*
Okay, feeling a bit better now.
Hell, sometimes I wish so much I had been born a wolf instead.
It is endlessly fascinating to me, to observe human behaviour, the endless peculiarities of human psyche.
But very often all that also feels very alien to me, all that ugly, messy and unnecessary bullshit that goes on every day. I'm certainly not saying that I'm never petty, jealous, immature or selfish; never whimsical or inconsiderate, that I've never done something just because I want to, regardless of how others may feel about it. It's only human.
But I try my very best not to, to be above such behaviour. I try to be honest, fair and objective in everything I do, to always try to understand, to avoid hurting others the best I can (even if I sometimes have to hurt them to do that).
Does that make me a freak of nature?
Because sometimes it feels like people see me that way. Which... Well, yes, I do understand on certain level. *chuckle*
I suppose I may often appear cold and unfeeling, with my prevalent lack of romantic and sexual feelings and all. It's just... on larger scale they're quite irrelevant, especially all the unnecessary fuss people make about them. Love is what matters most in the end, anyway. (And no, I don't see a contradiction there.)
Ah well. Maybe I am a deviant freak of nature with a manufacturing error, and should run off to the Andes to have a llama farm far away from any human habitation. I have never fit in to modern human society anyway.
Hm. When I started writing this I was feeling bitter. Now I'm just sad and emotionally exhausted.
And for what? Nothing much at all.
Guess it was just a trigger for yet another of my incoherent rants just waiting to break into surface...
Betsy went and blew her brains out with a hunting rifle.
And I can't believe I'm actually bleary-eyed for crying over a fictional character's death.
Oh well, maybe it isn't that surprising. I seem to cry about everything and anything lately, plus she was probably my favourite out of all of my RPG chars. Lesson learned: do not grow overly attached to your Call of Cthulhu characters. They will end up dying a horrible and gruesome death (or alternatively going permanently insane) at some point anyway.
R.I.P.
Lady Elizabeth Henriette Sophie Fitzwilliam DuBois, Baroness of Montereau
26.09.1894 - 14.09.1920
I had a feeling she would die, but it doesn't make it suck any less. Especially as she decided to flip only after we'd kicked the demonic entity's ass. And she also was a quite valuable asset to the group, I think. She could shoot, she knew history, she was still quite sane and she could connect with spirits.
Ah well, as I said: this is Cthulhu. *sigh*
It also sucks that I'm now naturally out of the campaign and therefore will probably see everyone less in future. Meh.
And I'm being all emo again. Sorry.
First time I even bother to log in in weeks and all I do is whining about something irrelevant.
Get a grip, woman.
( 'Call of Narayana, the seven-headed one... Lemuria, rise!' )
And I can't believe I'm actually bleary-eyed for crying over a fictional character's death.
Oh well, maybe it isn't that surprising. I seem to cry about everything and anything lately, plus she was probably my favourite out of all of my RPG chars. Lesson learned: do not grow overly attached to your Call of Cthulhu characters. They will end up dying a horrible and gruesome death (or alternatively going permanently insane) at some point anyway.
R.I.P.
Lady Elizabeth Henriette Sophie Fitzwilliam DuBois, Baroness of Montereau
26.09.1894 - 14.09.1920
I had a feeling she would die, but it doesn't make it suck any less. Especially as she decided to flip only after we'd kicked the demonic entity's ass. And she also was a quite valuable asset to the group, I think. She could shoot, she knew history, she was still quite sane and she could connect with spirits.
Ah well, as I said: this is Cthulhu. *sigh*
It also sucks that I'm now naturally out of the campaign and therefore will probably see everyone less in future. Meh.
And I'm being all emo again. Sorry.
First time I even bother to log in in weeks and all I do is whining about something irrelevant.
Get a grip, woman.
( 'Call of Narayana, the seven-headed one... Lemuria, rise!' )
Fuck. I hate arguing with Ella.
Okay, not arguing but rather disagreeing, but nevertheless it always makes me feel horrible.
It's completely normal that we disagree about certain things because after all we are quite different, and I do understand her viewpoint. But still. I hate to see my little troll princess upset, especially when I've helped to cause it.
I'm also worried about her as it is, and it feels in me as an uncomfortable weight I can't just shrug off. And there's nothing I can do to help. I hate it.
And I hate that I have to feel physically horrible every time someone dear to me is feeling miserable.
Could someone please take away my ability to feel everything so bloody strongly?
It's choking me.
She will find her place and purpose in this world eventually, I know it.
But will I? I'm not so sure about that. I'm too bloody stubborn and proud and unwilling to adjust myself to what others and the society expect of me.
No one will put me in chains, ever. No one.
Okay, not arguing but rather disagreeing, but nevertheless it always makes me feel horrible.
It's completely normal that we disagree about certain things because after all we are quite different, and I do understand her viewpoint. But still. I hate to see my little troll princess upset, especially when I've helped to cause it.
I'm also worried about her as it is, and it feels in me as an uncomfortable weight I can't just shrug off. And there's nothing I can do to help. I hate it.
And I hate that I have to feel physically horrible every time someone dear to me is feeling miserable.
Could someone please take away my ability to feel everything so bloody strongly?
It's choking me.
She will find her place and purpose in this world eventually, I know it.
But will I? I'm not so sure about that. I'm too bloody stubborn and proud and unwilling to adjust myself to what others and the society expect of me.
No one will put me in chains, ever. No one.
Bloody buggering hell. I'm a snivelling mess who just can't get over the soddin' film.
But I think this is what I needed to do so. The Name Game
If it left you wondering, read that one. Really. It's bloody beautiful.
"You’ve been waiting for him since before you met him. Stop waiting. He always comes to you eventually." Oh James.
Right. I'll shut up now and go somewhere to curl up as a ball and bawl out all the crap I've bottled up and absorbed inside of me recently for whatever reason.
But I think this is what I needed to do so. The Name Game
If it left you wondering, read that one. Really. It's bloody beautiful.
"You’ve been waiting for him since before you met him. Stop waiting. He always comes to you eventually." Oh James.
Right. I'll shut up now and go somewhere to curl up as a ball and bawl out all the crap I've bottled up and absorbed inside of me recently for whatever reason.
Whoo boy howdy. That's it. I'm running away into the wilderness and becoming a hermit.
I just knew this day was going to suck beyond measure even before I went to bed.
Remind me to never again a) get involved in a fandom b) get involved in other people's affairs because I'll only manage to ruin everything by trying to help.
*crawls under some rock*
I just knew this day was going to suck beyond measure even before I went to bed.
Remind me to never again a) get involved in a fandom b) get involved in other people's affairs because I'll only manage to ruin everything by trying to help.
*crawls under some rock*
Never Love Me
15 December 2006 00:28As I was walking (and a mighty great weather for walking there is: stormy winds and starry sky) home an hour or so ago, I thought of ![[livejournal.com profile]](https://www.dreamwidth.org/img/external/lj-userinfo.gif)
erinya's great Jack/Elizabeth fic Never Love Me and how I can kinda relate to Lizzie's feelings in that.
While I haven't managed to mess up people's lives on the same scale she has, nor do I have a hot pirate captain with a heart of gold to convince not to love me because everything that loves me dies, I honestly think that people should just steer clear of me.
I don't mean to hurt or offend people, I don't mean to cause them worries and trouble. But I'm thoughtless and indifferent and -yes, indeed- arrogant. I live in my little inpenetratable bubble shutting the world outside and not letting anyone close. I'm not as good person as I would like to be. Hardly the worst one I know, but not a good one either. Not as good as people often believe I am when they first get to know me. But they usually learn the truth soon enough after I have let them down a couple of times.
"I think you want people to hate yourself!"
That's what Kate yelled at Sawyer in Lost a couple of episodes back and she was probably right. If you act like a dick towards everyone from the very beginning, they never start to like you so you never have to disappoint them. And if they despite that manage to get too close, fuck them over so they learn to stay away. Make them hate you as much as you hate yourself because you deserve nothing more. Is that what I have become as well?
But I warn you: Stay away for your own sake.
And by gods, never love me. I will only break your heart.
(By the way, this is NOT addressed to anyone in particular and I'm NOT begging for sympathy, so spare your comments.)
erinya's great Jack/Elizabeth fic Never Love Me and how I can kinda relate to Lizzie's feelings in that. While I haven't managed to mess up people's lives on the same scale she has, nor do I have a hot pirate captain with a heart of gold to convince not to love me because everything that loves me dies, I honestly think that people should just steer clear of me.
I don't mean to hurt or offend people, I don't mean to cause them worries and trouble. But I'm thoughtless and indifferent and -yes, indeed- arrogant. I live in my little inpenetratable bubble shutting the world outside and not letting anyone close. I'm not as good person as I would like to be. Hardly the worst one I know, but not a good one either. Not as good as people often believe I am when they first get to know me. But they usually learn the truth soon enough after I have let them down a couple of times.
"I think you want people to hate yourself!"
That's what Kate yelled at Sawyer in Lost a couple of episodes back and she was probably right. If you act like a dick towards everyone from the very beginning, they never start to like you so you never have to disappoint them. And if they despite that manage to get too close, fuck them over so they learn to stay away. Make them hate you as much as you hate yourself because you deserve nothing more. Is that what I have become as well?
But I warn you: Stay away for your own sake.
And by gods, never love me. I will only break your heart.
(By the way, this is NOT addressed to anyone in particular and I'm NOT begging for sympathy, so spare your comments.)
Jep, oli kai turha kuvitellakaan, että elämäni voisi muuttua yhtään sen vähemmän omituiseksi.
Helppohan se on neuvoa keskittymään normaaliin, arkipäiväiseen elämään kun jopa normaalissa, arkipäiväisessä elämässä, paikassa ja tilanteessa jossa kaikkein vähiten sitä odottaisi, voi törmätä vaikkapa Aleister Crowleyn akolyytin jälkikasvuun tai jotain muuta yhtä absurdia.
Miksi hitossa aina minä?!
Stephin mukaan "isot rattaat lähtevät pyörimään" lokakuun loppupuolella, mitä se sitten ikinä loppujen lopuksi tarkoittaakaan. En oikein tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua, mutta kaipa se on positiivista, että lopultakin alkaa tapahtua jotain tämän iänikuisen odottelun sijaan.
Lisäksi huomasin hukanneeni hienon pronssisen viikinkilohikäärmesolkeni, kaiketi Taivaan Saarissa. Viimeinen selkeä muistikuvani sen näkemisestä kun on se, kun tarjosin sitä Sampalle lainaksi. Vituttaa aika rankasti jos se nyt on pysyvästi kateissa. Ja jos on, taitaa olla jokin kirous, että hukkaan viitansoljen jokaisessa TS:n osassa. Tai sitten joku vajaaälyinen idiootti kähvelsi ne molemmat.
Tuntuu myös, että siitä TS-nuotioillasta ei tule yhtään mitään.
Jep, tiedän olevani taas positiivisuuden perikuva. Mutta eipä mahda mitään.
Helppohan se on neuvoa keskittymään normaaliin, arkipäiväiseen elämään kun jopa normaalissa, arkipäiväisessä elämässä, paikassa ja tilanteessa jossa kaikkein vähiten sitä odottaisi, voi törmätä vaikkapa Aleister Crowleyn akolyytin jälkikasvuun tai jotain muuta yhtä absurdia.
Miksi hitossa aina minä?!
Stephin mukaan "isot rattaat lähtevät pyörimään" lokakuun loppupuolella, mitä se sitten ikinä loppujen lopuksi tarkoittaakaan. En oikein tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua, mutta kaipa se on positiivista, että lopultakin alkaa tapahtua jotain tämän iänikuisen odottelun sijaan.
Lisäksi huomasin hukanneeni hienon pronssisen viikinkilohikäärmesolkeni, kaiketi Taivaan Saarissa. Viimeinen selkeä muistikuvani sen näkemisestä kun on se, kun tarjosin sitä Sampalle lainaksi. Vituttaa aika rankasti jos se nyt on pysyvästi kateissa. Ja jos on, taitaa olla jokin kirous, että hukkaan viitansoljen jokaisessa TS:n osassa. Tai sitten joku vajaaälyinen idiootti kähvelsi ne molemmat.
Tuntuu myös, että siitä TS-nuotioillasta ei tule yhtään mitään.
Jep, tiedän olevani taas positiivisuuden perikuva. Mutta eipä mahda mitään.
Right now I wish I could erase my memories of yesterday, or of last night to be specific.
I don't know what exactly happened but I've rarely felt that horrible before. Probably almost exactly two years ago was the last time I felt like this. And I hate myself for that.
If I wished I could do as Minttu and take the first train to Kitee before, now it's almost all I wish to do... I need to get away for a while. But the thing is, I know I can't. Fuck.
Ah well... I don't know what else to say without just sounding pathetic.
Yes, I know I'm too proud to fall apart even if I needed it.
I don't know what exactly happened but I've rarely felt that horrible before. Probably almost exactly two years ago was the last time I felt like this. And I hate myself for that.
If I wished I could do as Minttu and take the first train to Kitee before, now it's almost all I wish to do... I need to get away for a while. But the thing is, I know I can't. Fuck.
Ah well... I don't know what else to say without just sounding pathetic.
Yes, I know I'm too proud to fall apart even if I needed it.
I think I have to say it in Finnish:
Vituttaa.
I was feeling so giddy and amused for the whole day and now I feel like something heavy is pressing my chest and I feel an urge to listen to something as heavy as possible, like Rammstein. Or go running in the woods until I run out of strenght. And howl.
I feel lonely, forlorn and useless and like I can't do anything right.
But I know I can't let it hold me down and that I have to go to work tomorrow no matter how miserable I feel. Fuck.
I want to go home...
( Understanding )
Vituttaa.
I was feeling so giddy and amused for the whole day and now I feel like something heavy is pressing my chest and I feel an urge to listen to something as heavy as possible, like Rammstein. Or go running in the woods until I run out of strenght. And howl.
I feel lonely, forlorn and useless and like I can't do anything right.
But I know I can't let it hold me down and that I have to go to work tomorrow no matter how miserable I feel. Fuck.
I want to go home...
( Understanding )
När Allt Blir Is
30 January 2006 22:59Wow, I feel miserable.
Like I had something heavy pressing my chest.
What the hell is wrong with Finnish metal bands nowadays? This was at least the sixth somewhat radical change in the line-ups within a year, and the third within four months...
And just when I thought the "Finntroll curse" had lost its power. Everything seemed to go so well! Three years without anyone dying, having serious illnesses or anything like that, and now this...
And just when I had really become a fan of them. Figures.
*deep sigh*
Oh well, all I can do is to wish them all good luck in future.
I just hope they can find a vocalist who will be troll enough to fill the position...
Here's to you, Rivfader! *cheers*
You're gone, but not forgotten.
Like I had something heavy pressing my chest.
What the hell is wrong with Finnish metal bands nowadays? This was at least the sixth somewhat radical change in the line-ups within a year, and the third within four months...
And just when I thought the "Finntroll curse" had lost its power. Everything seemed to go so well! Three years without anyone dying, having serious illnesses or anything like that, and now this...
And just when I had really become a fan of them. Figures.
*deep sigh*
Oh well, all I can do is to wish them all good luck in future.
I just hope they can find a vocalist who will be troll enough to fill the position...
Here's to you, Rivfader! *cheers*
You're gone, but not forgotten.
Sad But True
2 November 2005 23:01darnaguen's Halloween party: _fantazy_ dressed as the President of Burkina Faso.
audrah dressed as a restless partner, and it suited them disturbingly well.
cardin dressed as a Level 12 sorcerer.
casanovasi dressed as a llama.
depi dressed as a 1980's yuppie child.
iloinenaurinko dressed as Yu-Gi-Oh.
kuususi dressed as a junior network administrator.
lillend dressed as Karl Rove.
lord_belgera dressed as a vampire.
merlyneth dressed as the Archbishop of Reprofas.
neverwanderer dressed as a real zombie.
sanjam dressed as Jaime Pressly.
sir_olorin dressed as a butter.
starkku dressed as the Stupid Power Ranger.
Throw your own party at the Hallomeme!
Created with phpNonsense
*reps*
Ahdistaa.
Ehkä se End of Innocencen katsominen ei ollut niin hyvä idea.
Miksi minun pitää aina ahdistua kun joku muu ahdistuu?
Avautumista
30 October 2005 00:38Nyt kun kerran avautumaan ryhdyin, kaipa tämän voisi tännekin kopsia:
Stuck In A Moment I Can't Get Out Of
Mikä minua vaivaa?
Haluan tämän pahan olon (tai mitä tämä sitten lieneekin) ulos itsestäni.
Viime päivinä on tapahtunut paljon, ja kuitenkin olen oudon... mikä se sana on? Englanniksi se lienee "unshaken".
Pitäisi varmaan vaan parkua oikein kunnolla.
Perjantaiyönä itkin pari tuntia tietämättä oikeastaan syytä sille. Vielä.
Lauantaiyönä kyyneleet tulivat silmiin, mutta oikeastaan vain tärisin hallitsemattomasti, en niinkään itkenyt.
Toissailtana sain luettua Half-Blood Princen loppuun ja sitä itkin pitkään.
Ja itkisin varmaan taas jos lukisin ne viimeiset luvut uudestaan.
En saa mitään tehtyä, jumitan vain paikoillani kummallisessa tunteettomassa apatian tilassa. Helvetti, en halua sen saavan taas otetta itsestäni!
Tuskan kestän, mutta en sitä, että mikään ei tunnu miltään.
Hiton talven piti tulla ennen kuin ehdin metsään.
Tai kai sitä voisi vieläkin lähteä tuonne länteen päin, tutkimaan ne metsät.
Mutta ainakaan se yksi ei enää kummittele unissani.
Vaikka toisaalta ne unet olivat myös melko mielenkiintoisia.
No joo, parempi näin, auttaa unohtamaan sen koko jutun.
Sillä typeräähän se on, edes hetkeä kuvitella, että asia voisi olla niin.
Helvetti, tarvitsen elämääni sisällön.
Miksen voi vain ihastua johonkuhun? Mikä estää?
Koska se kohtalon määräämä oikea tyyppi ei ole vielä sattunut vastaan ja minun pitää odottaa kunnes hän suvaitsee ilmestyä?
Koska itse en anna itseni ihastua?
Helvetti, että minun pitääkin olla tällainen...
Tarvittaisiin joku, joka oikeasti iskisi minulta jalat alta, johon heti tuntisin voimakkaan yhteyden... Jonka kanssa tuntisin oloni turvalliseksi, hyväksi, kokonaiseksi, vapaaksi...
Mahtaako sellaista ollakaan?
Yhteyden olen tuntenut, parinkin tyypin kanssa, mutta... *hymähtää*
Vuonna 2007, niin se ennustaja sanoi. Kun olen 20 ja valmistunut jostain koulusta. Sikäli kun mikään, mitä hän minulle kertoi tulee pitämään paikkansa. Mikään ei ole vielä toteutunut, ainakaan tietääkseni.
Äidilleni ennustetut asiat kyllä.
Minua vanhempi.
Matkustaa paljon sekä työn puolesta että vapaa-ajalla.
Ansaitsee hyvin.
Hänellä on poikalapsi.
Elämäni rakkaus, joskin suhteemme ei tule olemaan helppo vaan aikamoista tahtojen taistelua.
Saatan kuulemma aavistaa kenestä on kyse.
*huokaus*
Mikäli siis tulkitsin ja muistin kaiken oikein.
Onhan niitä ehdotuksia heitelty, jopa varsin kaukaahaettuja...
Time will tell, se on kai vaan pakko hyväksyä.
Taidan nyt mennä keittiöön parkumaan tai sitten itkemään itseni uneen ja yrittämään unohtaa kaiken vähäksi aikaa.
Muutama yö sitten jossain angstiahdistusavioliitto -puuskassani Irc-gallerian päiväkirjaan suoltamani teksti. *hymähtää*
On muuten ihan uskomattoman ärsyttävää seurata suomalaisen roskamedian riepottelevan minulle erittäin tärkeää bändiä täysin säälimättömästi vain siksi, että se teki ratkaisun, joka oli pakko tehdä. Onneksi niitä kirkuvia otsikoita alkaa olla jo vähemmän joten voin kulkea kaupungilla joutumatta kiristelemään hampaitani ja yrittämään hengittää rauhallisesti.
City-lehden pääkirjoitus oli kyllä kaiken huippu. Hitto soikoon, mitä tykkäisit siitä, jos Marco tulisi ja potkaisisi sinua munille, herra päätoimittaja? *growl*
Miksen osaa käydä koulua? En taaskaan ole ollut yhdelläkään tunnilla. *huoh*
Äh. En juuri nyt osaa kirjoittaa mitään fiksua. Ehkä jatkan myöhemmin yöllä.
Stuck In A Moment I Can't Get Out Of
Mikä minua vaivaa?
Haluan tämän pahan olon (tai mitä tämä sitten lieneekin) ulos itsestäni.
Viime päivinä on tapahtunut paljon, ja kuitenkin olen oudon... mikä se sana on? Englanniksi se lienee "unshaken".
Pitäisi varmaan vaan parkua oikein kunnolla.
Perjantaiyönä itkin pari tuntia tietämättä oikeastaan syytä sille. Vielä.
Lauantaiyönä kyyneleet tulivat silmiin, mutta oikeastaan vain tärisin hallitsemattomasti, en niinkään itkenyt.
Toissailtana sain luettua Half-Blood Princen loppuun ja sitä itkin pitkään.
Ja itkisin varmaan taas jos lukisin ne viimeiset luvut uudestaan.
En saa mitään tehtyä, jumitan vain paikoillani kummallisessa tunteettomassa apatian tilassa. Helvetti, en halua sen saavan taas otetta itsestäni!
Tuskan kestän, mutta en sitä, että mikään ei tunnu miltään.
Hiton talven piti tulla ennen kuin ehdin metsään.
Tai kai sitä voisi vieläkin lähteä tuonne länteen päin, tutkimaan ne metsät.
Mutta ainakaan se yksi ei enää kummittele unissani.
Vaikka toisaalta ne unet olivat myös melko mielenkiintoisia.
No joo, parempi näin, auttaa unohtamaan sen koko jutun.
Sillä typeräähän se on, edes hetkeä kuvitella, että asia voisi olla niin.
Helvetti, tarvitsen elämääni sisällön.
Miksen voi vain ihastua johonkuhun? Mikä estää?
Koska se kohtalon määräämä oikea tyyppi ei ole vielä sattunut vastaan ja minun pitää odottaa kunnes hän suvaitsee ilmestyä?
Koska itse en anna itseni ihastua?
Helvetti, että minun pitääkin olla tällainen...
Tarvittaisiin joku, joka oikeasti iskisi minulta jalat alta, johon heti tuntisin voimakkaan yhteyden... Jonka kanssa tuntisin oloni turvalliseksi, hyväksi, kokonaiseksi, vapaaksi...
Mahtaako sellaista ollakaan?
Yhteyden olen tuntenut, parinkin tyypin kanssa, mutta... *hymähtää*
Vuonna 2007, niin se ennustaja sanoi. Kun olen 20 ja valmistunut jostain koulusta. Sikäli kun mikään, mitä hän minulle kertoi tulee pitämään paikkansa. Mikään ei ole vielä toteutunut, ainakaan tietääkseni.
Äidilleni ennustetut asiat kyllä.
Minua vanhempi.
Matkustaa paljon sekä työn puolesta että vapaa-ajalla.
Ansaitsee hyvin.
Hänellä on poikalapsi.
Elämäni rakkaus, joskin suhteemme ei tule olemaan helppo vaan aikamoista tahtojen taistelua.
Saatan kuulemma aavistaa kenestä on kyse.
*huokaus*
Mikäli siis tulkitsin ja muistin kaiken oikein.
Onhan niitä ehdotuksia heitelty, jopa varsin kaukaahaettuja...
Time will tell, se on kai vaan pakko hyväksyä.
Taidan nyt mennä keittiöön parkumaan tai sitten itkemään itseni uneen ja yrittämään unohtaa kaiken vähäksi aikaa.
Muutama yö sitten jossain angstiahdistusavioliitto -puuskassani Irc-gallerian päiväkirjaan suoltamani teksti. *hymähtää*
On muuten ihan uskomattoman ärsyttävää seurata suomalaisen roskamedian riepottelevan minulle erittäin tärkeää bändiä täysin säälimättömästi vain siksi, että se teki ratkaisun, joka oli pakko tehdä. Onneksi niitä kirkuvia otsikoita alkaa olla jo vähemmän joten voin kulkea kaupungilla joutumatta kiristelemään hampaitani ja yrittämään hengittää rauhallisesti.
City-lehden pääkirjoitus oli kyllä kaiken huippu. Hitto soikoon, mitä tykkäisit siitä, jos Marco tulisi ja potkaisisi sinua munille, herra päätoimittaja? *growl*
Miksen osaa käydä koulua? En taaskaan ole ollut yhdelläkään tunnilla. *huoh*
Äh. En juuri nyt osaa kirjoittaa mitään fiksua. Ehkä jatkan myöhemmin yöllä.
Pyöri taas tuossa kotiin kävellessäni mielessä kaikkea syvällistä ja muka-syvällistä josta olisin kovasti halunnut kirjoittaa tänne, mutta nyt kun yritän, se ei kuitenkaan onnistu.
Ainakin pohdin sitä, miksi aina kun olen tuon jengin kanssa jossain viettämässä aikaa päädyn jossakin vaiheessa iltaa angstailemaan ja/tai itkeskelemään. Se on aika perseestä, sillä haluaisin voida kontrolloida omia tunteitani edes jonkin verran enkä myöskään halua antaa itsestäni kuvaa huomionkipeänä draamakuningattarena tyyliin: "Katsokaa-nyt-kun-istun-täällä-nurkassa-tosi-angstisena-buhuu-mitäpä-minusta-taidan-mennä-kotiin-viiltelemään-ranteitani-juustohöylällä".
Argh.
Joskus olisi oikeasti vain helpompaa olla tuntematta mitään.
Sekin helpottaisi jos tuntisin vain ne omat tunteeni enkä muiden tunteita siihen lisäksi.
Kun ne omatkin ovat yleensä tarpeeksi sekavia...
Ja sitten ne ihmettelivät tänäänkin miksi eristäydyn neljän seinän sisälle enkä harrasta sosiaalista elämää.
Oh well. Ehkä olisi joskus ihan terveellistäkin puhua jonkun kanssa, ihan kasvokkain.
Esim. Valtsun kanssa jutteleminen oli tosi mukavaa tänään (tai siis eilen).
Asioiden hautominen oman päänsä sisällä ajaa lopulta vain hulluksi, eikä tännekään voi ihan kaikkea vuodattaa. Tai voisi kai, mutta sillä voisi olla seurauksia. Kai.
Äh.
Niin angstiselta ja huomionkipeältä etc. kuin se kuulostaakin, haluaisin nyt oikeasti vain käpertyä kokoon jonnekin pimeään, turvalliseen paikkaan ja itkeä. Ja nukahtaa. Ja unohtaa kaiken ja unohtua.
Eivätkä asiani edes loppujen lopuksi ole niin pahasti. Mikä taas aiheuttaa huonoa omaatuntoa.
Yeah... Siunattua Beltanea, lapset.
Ainakin pohdin sitä, miksi aina kun olen tuon jengin kanssa jossain viettämässä aikaa päädyn jossakin vaiheessa iltaa angstailemaan ja/tai itkeskelemään. Se on aika perseestä, sillä haluaisin voida kontrolloida omia tunteitani edes jonkin verran enkä myöskään halua antaa itsestäni kuvaa huomionkipeänä draamakuningattarena tyyliin: "Katsokaa-nyt-kun-istun-täällä-nurkassa-tosi-angstisena-buhuu-mitäpä-minusta-taidan-mennä-kotiin-viiltelemään-ranteitani-juustohöylällä".
Argh.
Joskus olisi oikeasti vain helpompaa olla tuntematta mitään.
Sekin helpottaisi jos tuntisin vain ne omat tunteeni enkä muiden tunteita siihen lisäksi.
Kun ne omatkin ovat yleensä tarpeeksi sekavia...
Ja sitten ne ihmettelivät tänäänkin miksi eristäydyn neljän seinän sisälle enkä harrasta sosiaalista elämää.
Oh well. Ehkä olisi joskus ihan terveellistäkin puhua jonkun kanssa, ihan kasvokkain.
Esim. Valtsun kanssa jutteleminen oli tosi mukavaa tänään (tai siis eilen).
Asioiden hautominen oman päänsä sisällä ajaa lopulta vain hulluksi, eikä tännekään voi ihan kaikkea vuodattaa. Tai voisi kai, mutta sillä voisi olla seurauksia. Kai.
Äh.
Niin angstiselta ja huomionkipeältä etc. kuin se kuulostaakin, haluaisin nyt oikeasti vain käpertyä kokoon jonnekin pimeään, turvalliseen paikkaan ja itkeä. Ja nukahtaa. Ja unohtaa kaiken ja unohtua.
Eivätkä asiani edes loppujen lopuksi ole niin pahasti. Mikä taas aiheuttaa huonoa omaatuntoa.
Yeah... Siunattua Beltanea, lapset.
